Täyssähköinen Ford Explorer aloittaa uuden seikkailun Disneyn kanssa
Täyssähköinen Ford Explorer aloittaa uuden seikkailun Disneyn ja Lucasfilmin Indiana Jones and the Dial of Destiny -elokuvan kanssa
Ford aloittaa tähän mennessä suurimman seikkailunsa, kun uusi täyssähköinen Explorer 1 yhdistää voimansa markkinointikampanjassa tämän kesän varman suosikin, Disneyn ja Lucasfilmin Indiana Jones and the Dial of Destiny -elokuvan kanssa.
Uudessa kampanjassa on viitteitä legendaarisen elokuvasarjan ikoniseen kuvamaailmaan ja tunnettuun musiikkiin Fordin uuden keskikokoisen crossover-mallin lähtiessä mannertenväliseen seikkailuun mainoksessa, jonka päähenkilöllä on tutun näköinen siluetti.
Kampanja käynnistettiin 12. kesäkuuta ennen elokuvan tuloa eurooppalaisiin elokuvateattereihin, ja siinä esitellään Explorerin seikkailuja tietyissä Euroopan maissa eri kanavissa; televisio, sosiaalinen media, digitaalinen mainonta, radio, ulkomainonta ja elokuvateatterit.
60-sekuntinen on nähtävissä alla:
Indiana Jones -sarjan viidennen ja viimeisen osan pääroolissa nähdään Harrison Ford Indiana Jonesina ja muissa rooleissa muun muassa Phoebe Waller-Bridge, Mads Mikkelsen ja Antonio Banderas.
Kumppanuus luotiin tuomaan tunnettuutta Fordin uudelle täyssähköiselle Explorerille hyödyntäen tunnettua elokuvasarjaa, jonka pääroolissa on äärimmäinen tutkimusmatkailija Indiana Jones.
Uusi aika on nyt koittanut, ja sukupolvien mittaiseen globaaliin perintöön pohjautuva uusi Explorer tulee Eurooppaan täyssähköisenä keskikokoisena crossoverina. Mallissa yhdistyvät saksalainen suunnittelu ja erottuva amerikkalainen tyyli sekä seikkailuihin valmis muotoilu ja erinomainen digitaalinen kokemus. Explorer tarjoaa täyssähköistä tehoa, ja se on mahdollista ladata pikalatauksella 10 %:sta 80 %:iin vain 25 minuutissa. 2
Mallin kohokohtiin kuuluvat muun muassa säädettävä SYNC Move -tietoviihdejärjestelmä 315 tuuman kosketusnäytöllä, jota voi nostaa ja laskea yli 30 asteen kulmassa. Näytön takana on innovatiivinen My Private Locker -säilytystila, jossa voi säilyttää arvoesineitä – vaikka aarrekarttoja – piilossa katseilta. Keskikonsolin 17-litrainen MegaConsole-säilytystila on riittävän suuri 15 tuuman kannettavan tietokoneen tai usean 1,5 litran juomapullon säilyttämiseen.
Täyssähköisen Explorerin kykyjä ja ominaisuuksia esitellään myöhemmin tänä vuonna, kun miljoonien seuraajien Lexie Limitless -nimellä tuntema seikkailuvaikuttaja Lexie Alford aloittaa autolla maailmanympärimatkan Euroopasta.
Explorer on nyt varattavissa ja toimitukset alkavat vuonna 2024. Ennen autojen saapumista Suomeen sitä voi koeajaa virtuaalisesti netissä.
"Indiana Jones on elokuvien tunnetuin amerikkalainen tutkimusmatkailija, joten oli täydellistä päästä osallistumaan hänen uusimpaan seikkailuunsa omalla, ikonisella Explorerillamme. Täällä Euroopassa ensiesitelty ja Eurooppaan suunniteltu uusi Explorer ei ole pelkästään täyssähköinen auto, vaan se on varmasti yhtä sähköistävä seikkailu asiakkaille kuin uusin elokuva on sen yleisölle.”
– Martin Sander, General Manager, Ford Model e, Europe
”Indiana Jones on kapinallinen, levoton ja tinkimätön. Tämä on juuri se henki, jota me välitämme uudella täysin sähköisellä crossoverillamme. Haluatko sinä tuntea olevasi tutkimusmatkailija? Hanki sähköauto, jonka keulassa lukee Explorer."
–Pete Zillig, Director of Marketing, Ford Europe
"Olemme todella innoissamme liittäessämme täyssähköautomme ja äärimmäisen tutkimusmatkailijan Indiana Jonesin yhteen. Tämä Fordin ja Indiana Jonesin välinen kumppanuus tuo esiin amerikkalaisen perintömme parhaat puolet ja brändin seikkailullisen Adventurous Spirit -hengen."
–Jen Meyer, Head of Media and Partnerships, Ford Europe
"Tämä yhteistyö Fordin kanssa sopii yhteen erinomaisesti monilla tasoilla ja osoittaa, kuinka maailmanluokan tarinankerrontamme voi toimia lippulaivabrändien hyväksi täällä EMEA-alueella. Molemmat merkit edustavat seikkailunhalua, ja yhdistämällä kaksi ikonista tutkimusmatkailijaa – Fordin täyssähköisen Explorerin ja itse Indiana Jonesin – olemme luoneet kampanjan, joka todella kiinnittää kuluttajien huomion kaikkialla alueellamme
– Owen Dommel, Director of Partnerships and Promotions , Walt Disney Studios EMEA
Kaikki edellä mainitut tiedot ovat voimassa kyseisen lehdistötiedotteen julkaisemisen aikana. Tiedot voivat muuttua, joten ajankohtainen tieto kannattaa tarkistaa maahantuonnista. Samoin tuotteiden tekniset tiedot ja toiminnot voivat vaihdella markkina-alueittain. Oy Ford Ab ei sitoudu päivittämään tiedotteita niiden julkaisun jälkeen.
Uutiset
-
Eurooppaan uusia malleja ja tilauskirjat auki Ford juhlistaa Mustangin 60-vuotista…
-
Uuden Ford Kuga Ladattavan hybridin hinnat julkaistu ja myynti aloitettu
3.4.2024 – Oy Ford Ab julkisti tänään uuden Ford Kuga Ladattavan hybridin (PHEV)… -
Maailmanennätys! Täyssähköinen Ford Explorer kiersi ympäri maailman; myynti on nyt alkanut
Lexie Alford ja uusi täyssähköinen Ford Explorer johtivat ennennäkemättömän… -
Ford Tourneo Connect sähköistyy; tulossa uusi ladattava hybridi
19.3.2024 – Ford vahvistaa suositun seitsemänpaikkaisen Tourneo Connect 1,2… -
Ford hinnoitteli Mustang Mach-E -mallit uudelleen Suomessa
7.2.2024 – Oy Ford Ab on hinnoitellut suositun täyssähköisen Mustang Mach-E… -
Uusi Ford Mustang; amerikkalainen ikoni syntyi uudestaan
Uusi Ford Mustang Fastback ja Convertible ovat nyt tilattavissa Euroopassa… -
Esittelyssä täysin uusi Ford Transit Connect; nyt myös ladattavana hybridinä
Ford Pron sähköistetty ja tehokas Transit-perhe saa uuden jäsenen yhtiön esitellessä… -
Esittelyssä uusi Ford Kuga; täydellinen paketti uutta muotoilua, teknologioita ja mukavuutta
Uusi Kuga on muotoilultaan raikas ja nykyaikainen niin ulkoa kuin sisältä. Mallissa… -
Ford tutkii mahdollisuutta valmistaa autonosia oliivipuusta
11.1.2024 - Oliivipuun hedelmät tunnetaan kaikkialla maailmassa välipaloina,… -
Ford vahvistaa asemiaan - vuoden myydyin pakettiautomerkki Suomessa jo viidettä vuotta peräkkäin
VANTAA, 2.1.2024 –Vuosi 2023 oli menestyksekäs Ford-pakettiautoille Suomessa,… -
Ford esitteli tyylikkään ja digitaalisen uuden Puman
Uudessa Pumassa on useita isommista autoista tuttuja ominaisuuksia, muun muassa… -
Ford E-Transit Customin hinnat julkistettiin; koko uusi Transit Custom -mallisto on nyt tilattavissa
8.12.2023 – Ford julkaisi tänään hinnat täysin uudelle täyssähköiselle E-Transit…